Ristiriitoja

Sunnuntait ovat ristiriitaisia päiviä. Aamulla on ihana nukkua niin pitkään kuin unta riittää ja vähän pitempäänkin. Koko päivä ilman mitään velvoitteita (käyn laittamassa uutta musaa Spotify:hin). Toisaalta: pyykkikori pursuaa (käyn laittamassa yhden koneellisen pyykkiä pyörimään), joulukamat huutaa järjestelyä ja pakkaamista odottamaan seuraavaa joulua (käyn ottamassa valokuvan joulukamoista),

voisin kokeilla pataleivän tekemistä ja pullaakin vois leipoa (teen pataleipätaikinan kohoamaan huomista varten ja peltipullataikinan), aurinko paistaa ihanasti ja vois lähtee ulos kun pitäis liikuntaakin harrastaa (tyynnytän huonon omantuntoni: kotityöt käyvät liikunnasta) tai vois tietenkin siivota kun kaikki pölyt näkyvät ärsyttävästi (käyn ottamassa imurin esiin, että muistan imuroida), ikkunatkin ovat likaisia,  pino mielenkiintoisia kankaita odottaa luovaa ompelijaa ja pari kirjaakin on kesken lukemisen. Vaan mitä jos kirjoittaisinkin blogitekstin tästä kaikesta? Voinhan välillä pompata tekemään hommia, jos ajatus ei kulje.

Se onkin kumma juttu miten ajatus lentää kun olen vaikka hiihtämässä. Kaikenlaiset hyvät pohdinnat pyörii päässä ja mieleen tulee, että näistä vois kirjoittaa blogiin. Sitten kun olen kotona, en enää muista niitä lennokkaita ajatuskulkuja ja viisaita päätelmiä. Se on tää ADD tai joku muu hieno kirjainyhdistelmä.

Tarvittiin 50 vuotta elämänkokemusta, luettuja artikkeleita, keskusteluja ja lastenhoitajan opinnot ja ammattikirjallisuutta että tajusin, että se minkä koen saamattomuudekseni onkin jokin häiriö aivotoiminnassa. Sen myötä tajusin, että niinhän se tietenkin on, tyttärelläkin on todennäköisesti sama ongelma tai lahja, miten sen nyt ottaa. Ja isälläni myös ja varmaankin joillakin sisaruksillakin. Tää juttu on periytyvä. Tuo oivallus selitti myös sen miksi tunsin itseni jotenkin ulkopuoliseksi pikkulapsesta alkaen. Tämä valtava kuhina pään sisällä jota en saa jäsentymään muuten kuin joko uppoutumalla 110% johonkin tai tekemällä monta eri asiaa yhtä aikaa tai vuorotellen. Jalkoja täytyy välillä heilutella tai hytkytellä että keskittyminen ei herpaantuisi. Monta projektia on kesken ja jotain saan valmiiksikin. (Mutta nyt mun täytyy mennä katsomaan mitä pullataikinalle kuuluu.)

(Pesukone piippasi kesken pullasession joten otin märät pyykit koneesta ja laitoin uuden satsin pyörimään, sitten laitoin peltipullan pellille kohoamaan...ai niin, voisin käydä ottamassa kuvan siitä.)

Peltipulla kohoamassa, päällä mantelilastuja ja raesokeria

Kaksi tuntia on kulunut siitä kun aloitin tämän homman. Toki tekstiäkin on syntynyt ja muitakin hommia tehty ja hiihtoa seurattu telkkarista ja Egotrippiä kuunneltu ja Kultsin kanssa seurusteltu kun hän tuli luistelemasta. Tällaista mun elämä on. Mun täytyy tehdä jotain tylsää välillä, että saan tämän kuhinan päästäni lamaannutettua. Pelaan poksia tai täytän sudokuja tai katson jotain tallentamaani ohjelmaa.

Saan asioita aikaiseksi kun vauhti on päällä, mutta asialla on kääntöpuoli. Moni homma jää myös puolitiehen. Saan nerokkaita ideoita (omasta mielestäni), laitan ne alulle, mutta en saata niitä loppuun. Tavaraa kertyy nurkkiin ja joudun todenteolla tsemppaamaan päästäkseni niistä eroon; kas, kun niitä voi tarvita joskus. Jos joku homma on vastenmielinen, kuten esimerkiksi pölyjen pyyhkiminen vitriinistä, lykkään ja lykkään sen tekemistä ja asia vaivaa mua ja syö mun energiaa.

Tää välittäjäaineen ongelma aivoissani aiheuttaa myös sen etten aina tajua ihmisiä, näen asian vain omalta kannaltani ja saatan möläyttää jotain harkitsematonta koska on niin suuri tarve ilmaista oma mielipide. Siksi yritän olla aika hiljainen, vaikka ei se aina onnistu. Toisaalta aistin ihmisistä jos asiat eivät ole kunnossa, sitä on vaikea selittää, mutta se aiheuttaa mulle välillä ahdistusta tai vähintäänkin epämukavuutta. Kultsi ärsyyntyy välillä kun kainalossa istuessani silitän jotain samaa kohtaa hänen kädessään niin kauan että se alkaa tuntua epämukavalta, enkä itse edes huomannut tekeväni sitä. Tai vispaan jalkaani niin ettei hän saa hetken rauhaa.

Valmis peltipulla

(Käyn ottamassa peltipullan uunista.)
Tänään saan joitakin hommia tehtyä valmiiksi, ainakin peltipulla on jo valmista ja pyykkiäkin olen pessyt pari koneellista. Vielä aion käydä kaupassa ja sekin toteutuu koska menemme Kultsin kanssa yhdessä. Blogikin tulee valmiiksi. Imuroinnin jätän ehkä huomiseen ja joulukamat myöhempään ennalta määrittelemättömään ajankohtaan, eihän ne pölyt ja tavarat karkaa mihinkään. (Tähän kaikkeen on mennyt kolme tuntia.)

Yritän olla armollinen itselleni, mutta perfektionisti-minä on aina tyytymätön. Koskaan en yllä siihen mitä se mulle kuiskii ja saavuta omaa ihannettani.  Elä sitten tässä ittensä kanssa, jatkuvan riittämättömyyden tunteen kanssa. Järki sanoo ettei tartte olla täydellinen, tunteet on toinen asia. Vaan kuka on sanonut että elämän pitäis olla helppoo.

Näillä mennään mitä on annettu kun muutakaan en voi. ;)

yks ihana käkkyrämänty näkyy makkarin ikkunaan

monitehot tummenee kirkkaassa valossa

PS. En malttanut olla laittamatta loppuun eilisiä kuvia. Kävin hiihtämässä: paksusleidihiihtää episodi 3/10 ja aurinko kultasi mäntyjen latvoja kun tulin kotiin. Ladut olivat jäisiä ja hiihtäminen aika surkeeta. Laitetaan se latujen piikkiin kun en kaikkee jaksa aina omaksi syykseni ottaa, mä kun oon aika surkee hiihtämään. Mut ei haittaa. Tää on laiffii.

Paksu Leidi hiihtää, episodi 2

Etelä-Suomen talvi on säätiloiltaan ja varsinkin lumitilanteiltaan todella vaihteleva. Jos haluaa hiihtää niin tää on todella carpe diem-meininkiä. Eilinen meni penkkiurheillessa ja iltakävely Kultsin kanssa oli päivän ainoa liikunta-aktiviteetti. se onneksi riitti omantunnon tyydytämiseen. Illalla jo sovimme, että huomenna eli tänään lähdemme jo aamupäivän aikana.

Madshusit lähdössä toiselle lenkille, sauvat ensimmäiselle.

Kultsi valitsi lähteä luistelemaan Nälköönlammen jäälle tehdylle radalle. Sain kyydin lentokentän parkkikselle, joka oli lähes täynnä eri liikuntalajeja harrastamaan lähteneiden menopelejä. Tarkoituksen oli hiihtää vähän yli kierros, eli hieman enemmän kuin viimeksi. Harjoitteluni on siiis järjestelmällisen nousujohteista.

Lentokentän parkkipäikka

Sain sukset jalkaan ja kävin ihmettelemään uusien Start-sauvojen käsiremmejä. Jouduin pyytämään apua, että osasin pujottaa käteni niihin oikein. Kiitos vaan auttajalle.

Ja eikun baanalle. Edellisellä kerralla latu oli ollut nuljuva ja meno oli muutenkin nihkeää uudella lumella. Nyt latukoneella oli tehty kelpo urat ja kelikin tuntui suosivan mainiota luistoa. Mulla oli pitkästä aikaa myös oikean pituiset sauvat ja meno tuntui euforiselta. Innoissani läksin hiihtämään mun kuntoiselle vähän liian kovaa ja pian jouduinkin hillitsemään vauhtia. Käsivarsia alkoi puuduttaa ja muutenkin puuskututti turhan tiuhaan. Fixasin vielä sauvojen remmit sopivan mittaisiksi ja jatkoin nautinnollisesta menosta.

Välillä lentokentän ladulta voi siirtyä metsän siimekseen

Vaihtelin erilaisia potkuja ja työntöja ja harjoittelin rytmiä. Tätä menoa mä saatan alkaa tykätä hiihtämisestä. Mähän olen hiihtänyt pienestä asti, mutta aina aika surkeilla välineillä. Milloin monot lähti siteistä irti vähän väliä ja milloin taas suksien pohjiin kertyi senttien lumikokkareet, tai sauvat oli liian pitkät/lyhyet tai jopa eri paria. Nauti siinä sitten hiihtämisestä. Tää hiihtohomma on ainakin tosi paljon välineistä kiinni. Huonot välineet voi pilata innon ihan alkuunsa.

Koulussa sain nauttia välillä jopa koulun hiihtokisojen voitoista. Kaksi vuosiluokkaa hiihti samassa sarjassa, tytöt ja pojat omissa sarjoissaan. Pienessä maalaiskoulussa satuin olemaan vuosimallin -62 ainoa tyttö. Vuorovuosina olin siis muita sarjani kilpailijoita vuoden nuorempi (Leena, Maija-Liisa, Tarja ja Maija) tai vuoden vanhempi (Anna-Maija, Leena, Päivi Tuula, Ulla). Eli joka toinen vuosi tuli kultaa ja joka toinen sit kai jotain hopeeta tai pronssia, vai jäinkö ekaluokalla peräti viimeiseksi, en muista. Olin aika sitkee sissi ja kauheen kilpailuhenkinen. Teräksen maku suussa läähätettiin ja räpistellen hiihdettiin kiemuraista latua yhden tai kahden kilometrin lenkillä.

Luistelijoita

Nummelan lentokenttä on oikea helmi ja koko harju tietenkin myös. Tänäänkin harjulla samaan aikaan hiihdettiin lentokenttää ympäri, kuulutuksesta päätellen pururadalla oli hiihtokisat, jääradalla oli luistelijoita vaikka jää olikin osittain sulanut, metsässä frisbee-golfarit tallustelivat sievästi väistellen latu-uria ja kentällä muutama varjoilija nousi ilmaan moottorin avulla. Niin ja olihan siellä muutamia ihmisiä ihan vaan kävelyllä, koiran kanssa tai ilman. Mikä mainio talviulkoilipaikka. Kesällä jotkut lähiasukkaat valittavat lentomelusta, mutta kenttä on ollut siinä jo Talvisodasta asti, joten ei kai se tule yllätyksenä kenellekkään kentän läheisyydesta asunnon ostavalle, että lentokentällä on lentotoimintaa.

Varjoliitoa tai -lentoa

Uudet hiihtohanskatkin mulla oli kun viime kerralla meinas tulla rakko kämmeneen. Vanhat tais olla jo löprähtäneet siis löysät kun ovat jo vuosia olleet käytössä. Oikein kelvolliset olivat, Roeckl-merkkiset, vähän pehmustusta kämmenessä ja windstopper kämmenen selkäpuolella. Bueno!

Uudet hiihtohanskat

Nyt alkaa olla välineet kohillaan. Uudet sukset, sauvat ja hanskat. Vanhat, ihan kelvolliset Salomonin pertsamonot, Haltin hiihtohousut ja milloin mikäkin takki, säästä riippuen. Alusasu on tietenkin tärkeä, että muukin olo on miellyttävä hikiliikunnan aikana. 2/10 tämän talven hiihtotavoitteesta on suoritettu. Lumiolosuhteista riippuen tavoite saavutetaan viimeistään talvilomalla Itä-Suomessa.

Nyt kaikki nauttimaan talvesta.

Intopinkeenä ja tukkaputkella.

Paksu Leidi hiihtää, episodi 1

Mulla tuli kuluneena vuonna 25 vuotta täyteen asuinkuntani palveluksessa. Täällä on tapana jotenkin muistaa pitkää ja kapeaa leipää nauttineita (lue: kestäneitä). Jo viisi vuotta sitten sain ekan muistamisen. Valitsin hierontaa 5 kertaa. Se tulikin tosi tarpeeseen. Tällä kertaa valitsin "lahjakortin" eli käytännössä ostoluvan urheiluliikkeeseen. Niinpä tohkeissani menin valitsemaan itselleni uudet sukset. Ihan ei kunnan maksumääräys niihin riittänyt, mutta Kultsi maksoi loput.

Tänään lopultakin Etelä-Suomessa on lunta sen verran että pääsin kokeilemaan uusia Madshusejani.

Paksu Leidi into pinkeenä

Kultsi penkkiurheilee ja minäkin seuraan valikoidusti jotain. Tänään Eurosportilta tuli Tour de Skin vika päivän ylämäkihiihto. Se on aina mielenkiintoinen ja varsinkin tänään kun Krista Pärmäkoski lähti kokonaiskilpailun kolmantena ajamaan takaa Ruotsin Stina Nilssonia ja Norjan Heidi Wengiä. Kerttu Niskanenkin lähti kymmenentenä ja sekin oli tosi hyvin. Mä fanitan niitä molempia.

No, me päätimme Kultsin kanssa heittää hiihtolenkin ennen Tour de Skin naisten kisaa. En ole hiihtänyt moneen vuoteen ja into pinkeenä olen tässä kuvassa valmiina lähtöön. Hiihtoladut ovat kävelymatkan päässä kotipihalta. Kätevää.

Mulla ei ollut mitään odotuksia ennakkoon. Mun kunto on surkee, mut sukset on hyvät. Niissä on sellanen karvapito, ei pitovoitelua. Toivon mukaan sukset ovat riittävän jäykät tällaiselle matamille.

Latu oli aika huono. Lentokentän ympäri vedetty ura toimi kokeilualustana kuitenkin ihan hyvin, siinä kun ei ole laaksoa ei kukkulaa. Sukset nuljuivat huonolla ladulla jonkin verran ja silloin tällöin esiin pisti soraa lumen vähyyden vuoksi.

Tyylilyyli

Hanskat tais olla vähän kulahtaneet vaikka olivat ihan kunnon hanskat uutena. Oikea hanska alkoi hangata kämmentä hiihdon aikana. Siis uusien hiihtohanskojen osto on nyt edessä. Sehän tarkoittaa sitä, että aion mennä toisenkin kerran hiihtämään.

Olen nyt asettanut vaatimattomaksi tavoitteekseni käydä hiihtämässä 10 kertaa tänä talvena. Luntahan siihen tarvitaan, joten olen sään armoilla. Yhdeksän kertaa vielä jäljellä.

Nummelan lentokenttä on oiva harjoittelupaikka juuri tasaisuutensa vuoksi. Lihaskunnon ja sen myötä motoriikan pitää parantua huimasti ennen kuin uskallan lähteä mäkiseen maastoon.

Talvilomalla olisi suunnitelmissa hiihdellä itäisessä Suomessa, niin että sitä odotellessa olisi harjoiteltava. Siellä suunnalla ei tasaista maastoa liiemmin löydy, vaan päinvastoin pienempiä ja suurempia mäkiä riittää.

Mä olin uusiin suksiini ihan tyytyväinen. Saisinpa 5 kiloo painoa pois niin sukset toimisivat vielä paremmin. Nyt taitaa alkaa joulun jälkeinen dieetti. Otan itseäni niskasta kiinni ja kattelen vähän mitä suuhuni laitan.

               Vähän puhallutti lenkin jälkeen, mutta
                      Ai laav mai nyy Skiis.

                   Tästä voi syntyä hyvä uusi suhde
               jos annamme toisillemme riittävästi aikaa.



By the way: Kristan sijoitus oli 2.  ja Kerttu oli 6. Hyvin tehty!