6. helmikuuta 2017

Huumeessa

Ihana pakkaspäivä ulkona ja mä joudun potemaan sisällä.
Selkä irtisanoi itsensä ja hengittäminenkin tekee kipeää.
Noidannuoli iski oikean lapaluun ja selkärangan välisiin lihaksiin.

Olihan mulla lääkkeet valmiina kotona ja niitä otinkin heti lauantaiaamuna kun heräsin selkä kipeänä. Särkylääkettä ja relaksanttia. Niillä tää vaiva on yleensä helpottanut päivässä tai parissa.

Tähän asti pilatesrulla on ollut pettämätön selän kuntoonlaittaja lievemmissä tapauksissa, mutta ei tällä kertaa. Lauantaiaamun rullailun tuloksena selkä ärtyi ja tilanne vain paheni. Mistäpä olisin tiennyt että ilmeisesti lihas oli tulehtunut.

Kun sunnuntaina selkä oli vielä huonompi kuin lauantaina, päätin käydä heti maanantaina työterveyslääkärillä. Toiveena oli saada joku kipupiikki selän lihakseen. No, saahan sitä toivoa. Lääkitys oli kuulemma ihan oikea, vain relaksantti vaihdettiin vahvempaan.

Nyt sit vaan selkää lepuutetaan että kipu rauhoittuu ja tulehdus laantuu. Otan Voltarenia ja Sirdaludia sisäisesti ja sit vielä Voltaren-voidetta selkään niin avot. Pari päivää pois töistä ja toivon mukaan sitten selkä on työkuntoinen. Kyllä tämä tästä. Pää vaan menee sekaisin noista relaksanteista. Aina hetki lääkkeenoton jälkeen tulee väkisinkin uni, mutta se kai parasta lepoa selälle; totaalinen rentous.

Näillä mennään kun muuta en voi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palaa :)