Täältä tullaan, loma!

Suljin kotioven viimeisen kerran lähes kuukauteen.

kotiovi

Maisema kulkee filminauhana. Auringonpaiste ja vihreän eri sävyt hellivät aivojani. Vuoroin siniset lupiinit, puna-ailakit, valkoiset koiranputket ja keltaiset leinikit laikuttavat vihreän pientareen. Onnibus vie minut kauemmas onnesta ja lähemmäs onnea, samanaikaisesti. Kultsi jäi vielä viikoksi töihin. Tunnen jo ikävää vaikka olemme olleet erossa vasta puolitoista tuntia. Mökillä on ihanaa, mutta tunnelma on kuitenkin alavireinen ilman häntä. Olen tottunut jakamaan ajatukseni, maiseman, luonnonilmiöt, linnunlaulun, päähänpälkähdykset, ruuanlaiton, syömisen ja saunomisen hänen kanssaan. Tahdon aamu-uintikaverin jonka kanssa voin uinnin jälkeen nauttia aamuteeni kuistilla istuen. Minulle olemme kuin yksi ja silti kaksi. Elämästämme on kulunut jo huomattavasti enemmän yhdessä kuin erikseen. Ymmärrän surun ja kaipuun kun pitkäaikainen kumppani kuolee, enkä tarkoita nyt lemmikkiä.

Minne ovi on raollaan?

Olin luvannut äidille tulla heti kun loma alkaa. Äiti odottaa jo kovasti seuraa. Soitin hänelle eilen aamulla että tulen tänään illalla. Siitä huolimatta hän soitti illalla että missäs kohtaa olen tulossa. Eipä muisti kantanut aamusta iltaan, vaikka kalenterissakin luki että tänään. Tuokin tekee surulliseksi. Joskus mietin, että vaikka siellä olisi ollut joku aivan hetki sitten, tunteeko äiti heti yksinäisyyttä kun on yksin koska ei muista edellistä kävijää. Siis onko äidin olo yksinäinen kaiken sen ajan kun muita ei ole näkyvissä? Silloinhan hän olisi kuin pieni vauva jolle henkilö on olemassa vain sen hetken kun hänet näkee. Siihenkö ollaan menossa?  En tiedä mitä äiti muistaa. Täytyykö pian ottaa oletusarvoksi ettei muista mitään tuoreita ja uusia asioita, vain vanhat muistot ja niitäkin valikoidusti, välillä muistaa, välillä ei.

Ja kaikki on niin ihanasti rempallaan.

Ihmeen paljon tavaraa sain mahtumaan kassiin. Kumisaappaat, lenkkitossut, sandaalit, vaatetta kylmään ja lämpimään säähän, ja paljon muuta, lakanatkin. Bussikuski kysyi, että kiviäkö siellä on, kun nosti kassin bussin tavaratilaan. Tuttu mies tulee hakemaan bussilta ja vie mut "mummolaan". Olen kiitollinen siitä. Joku taksi jää nyt ilman asiakasta.

Tämä oli näkymä viime käynnillä helatorstain paikkeilla.

Koko viime kesän kerrostalomme oli pussissa parveke- ja julkisivuremontin takia. Nyt on lasitukset, uudet lattiat ja kaiteet ja kaikki. Laitoimme jo syksyllä parvekkeelle valot. Alkukesästä ostin kukat, laitoin räsymatot lattialle ja vein lehtikaktuksetkin valohoitoon partsille. Parveke on nyt kaunis ja viihtyisä. Jos en olisi luvannut mennä mökille, olisin riemumielin jäänyt vielä hengailemaan kotiin ja odotellut että pääsemme Kultsin kanssa yhtä aikaa reissaamaan. Tällä hetkellä kaipaan kotiin, kun en ole vielä missään, vasta matkalla. Tämä tunne helpottaa kunhan pääsen mökille.

Nyt on vihreämpää 💚

Tukkaputkella olen lomalla. Mieliala vaihtelee sään mukaan auringosta sateeseen, onnesta ikävään. Mutta lomalla ollaan. Kultsia ootellessa seurustelen äitimuorin kanssa; keskustelemme samasta asiasta monta kertaa. Kun ei oo maailman pisin pinna niin tuota juttujen jumitusta ei aina meinaa jaksaa. Tämä on kuitenkin mulle hyvä koulu kasvattaa toleranssia muidenkin kuin lasten kanssa.