Missä nyt mennään 7/2017?

Rakas blogi, siitä on jo pitkä aika kun viimeksi tapasimme. Neljän viikon loma ja yksi viikko töitä on takana. Olen potenut huonoa omaatuntoa vähäisestä yhteisestä ajastamme, mutta olet ollut ajatuksissani usein. Lukuisia kertoja olen päättänyt että teen ensin tämän ja tämän homman, sitten minulla on aikaa seurustella sinun kanssasi. Mutta tunnethan minut: olen "minä-vielä-leidi". Aina on joku homma tai projekti kesken joka pitäisi vielä tehdä ensin, sitten olisi aikaa blogata. Kiitos, että olet kärsivällisesti odottanut pientä yhteistä juttutuokiotamme. Haluan sanoa: olet minulle tärkeä, kiitos että olet olemassa.

Huumaavasti tuoksuvan jasmikkeen alta kuljetaan Hvitträskin englantilaiseen puutarhaan.

Oltuani viikon töissä, vanha vaiva nosti päätään, lauantaimigreeni. Perjantaina työviikon päätteeksi on niin ihana rentoutua saunan lämmössä. Jännittyneet niskahartialihakset rentoutuvat ja suurempi määrä verta virtaa vapaammin aivoihin. Sitähän minun pää ei kestä, vaan lauantaiaamuna, joskus jo yöllä, herään järkyttävään päänsärkyyn ja pahoinvointiin. Jos ehdin ajoissa ottamaan lääkettä, vahvan annoksen ibuprofeiinia tai parasetamolia, saattaa pääni selvitä aamuun mennessä. Eilen ei käynyt niin. Oli pakko jatkaa unia lähes puolille päiville. Sitten helpotti.

Kultsi kyseli olisiko toiveita mitä tehdään tai minne mennään. Keski-ikäiset ja sitä vanhemmat naiset haluavat ihan vapaaehtoisesti jo museoon ja ovat kulttuurin suurkuluttajia. Minäkin olen tullut ulos kaapista ja ilmaissut suuntautumiseni julkisesti. Valintani ei siis yllättänyt Kultsia kun halusin jotain kulttuuriin liittyvää. Emme olleet aiemmin käyneet Hvitträskissä, joten sinne päätimme suunnata. Pilvet lupailivat paikoittaisia kuurosateita, mutta halusin pukeutua kesäisesti kukkamekkoon ja totutella sääretpaljastavaan hamepituuteen. Sääreni ovat nykyään enemmän ympäristörikos kuin kulmakunnan kaunistus, mutta niiden kanssa on opittava elämään. Vielä olkihattu päähän ja muumimammanlaukku käsivarrelle ja olin valmis tutkimusretkelle.

Ruokasalin oleskelunurkkaus jossa Eliel ja Loja Saarisen suunnittelema ryijy. Ryijyn kuvat kertovat elämästä Hvitträskissä.

Mitä Hvitträskistä voin sanoa? Se on Vitträsk nimisen järven rannalla Kirkkonummella arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarinen-yhteisprojekti 1900-luvun alkuvuosilta. Kansallisromanttisen aatteen mukaisesti maalle asumaan halusivat he. Minun kaltaiselle design- ja arkkitehtuurifriikille se on paratiisi maan päällä. Jokainen yksityiskohta rakennuksessa ja sisustuksessa on viimeiseen asti hiottua tyyliä; kansallisromantiikka, art nouveau, jugend. Joka nurkan takana on uusi yllätys, huone, tila, seinä, portaat, fresko, takka, kynttiläkruunu, ryijy, kaluste.

Edellisen tilan takka. Freskomaalaukset ehkä Emil Wikströmin käsialaa.

Suloinen huone kukkien kasvatukseen.

Näkymä kukkahuoneen parvekkeelta.

Ihastuttavia sopukoita ja huoneita lukemattomissa eri tasoissa.

Romeo, täällä Julia.

Portaat rantaan saunalle.

 Näkymiä talon ulkopuolelta.

Välietappina nautimme kahvia ja teetä piharakennuksessa sijaitsevassa kahvilassa.

Tunnelmallisella sisäpihalla kuuntelimme lähestyvää sadetta

Huumaavasti tuoksuvan jasmikkeen alitse johti portti englantilaiseen puutarhaan. Monien kukkien kukinta oli jo ohi, mutta jotkin pionilajikkeet nuokuttivat raskaita kukintojaan kohti ohikulkijaa. Vähän tuoksuttelin niitä ja keräsin kesän ihanuutta hajupankkiini talven varalle.


Olen onnellinen, että sain kokea tämän kaiken. Täydelliseksi kokemuksen tekee se että sain jakaa sen rakkaimman ihmisen kanssa.